maanantai 16. lokakuuta 2017

Kiva kun kokosit....

Elettiin alkukevättä 2016.
Sain tietää, että opetushallitus on lähettänyt peruskouluihin uuden opetussuunnitelman. Siihen kuului oleellisena osana mediakasvatus.
Niinpä otan yhteyttä kouluun, jossa omat lapseni ovat käyneet. Tiedustelin millaista opetusmateriaalia mediakasvatuksen yhteyteen on tuotettu.
EI MITÄÄN on vastaus..ei niin yhtään mitään.
Niinpä teen uudestaan oman medikritiikki ja kuvanlukuohjeistukseni pikkuopsin ja lähetän sen opetushallitukseen, tarkoituksena auttaa.
Kuluu kuukausi ja tulee vastaus mailissa. Vastaus on 25 vuoden opetusuralla saamistani legendaarinen.
-
"Kiva kun kokosit näitä".-
Ehdotin yhteistyötä keravalaisille kouluille. Koulutoimenjohtaja ei vastaa, Keravalla ei viranomainen vastaa sähköposteihin. Mutta koulussa innostutaan ja pidän lyhyen mediakritiikin luentosarjan. Kukaan opettaja tai oppilas ei ollut aiemmin kuullut avaamistani asioista. Jo ajatus otsikon, ingressin ja lehtikuvan synkronista on vieras puhumattakaan siitä, mistä ja miten jutut ja kuvat tulevat lehteen. Ei tietoa. Nada.
Mutta se siitä koska, Suomi.
-
Alla kuluvan päivän 16.10. 2017 HS ja sen juttujen riipimistä omalla tavallani. Sillä tavalla, josta mediakritiikki kumpuaa. Se tapa tyhmistyvässä Suomessa olisi tärkeä.




Hei Benavides..olit  siis 19-21 vuotias  ollessasi stadissa kiinteistövälittäjä! En muuten usko. Mahtaako kenelläkään olla edes LKV tutkintoa siihen ikään, puhumattakaan asiakaspiiristä ja kokemuksesta. Toimittaja miettiköön, mitä kirjoittaa ja tehköön jatkokysymyksen.


Miksei kuvittaja tehnyt CS kortista negatiivia, juuri niin sen olisi pitänyt näkyä röntgenkuvassa. Kuvitus ei toimi. Osaajat asialle, mars!



Miten voi ottaa tylsemmin pönötyskuvan kahdesta naisesta, joilla innovaatio käsissään. Toisella tappi kourassa ja toinen tappia tuijottaa. Miljöö ei kanna kuvaa, on vain sama pönötys kuin kaikkialla. Laite pääosaan ja siitä rakentamaan kuvaa tätien ja borrelioosin ympärille. Nyt pääasian mitta on alle 3 prosenttia kuvan pinta-alasta. Osaajat hommiin, mars.




Jutussa ei sanota mitään siitä, että Itävalta ei koskaan perannut natsimenneisyyttään -

Anschluss 1938 meni hienosti - Itävaltalaiset olivat rajalla vastassa käsi pystyssä. Sodan jälkeen ei juuri ketään tutkittu tai tuomittu ja nyt Itävalta on taas fasistinen maa. Juttuun siis pientä mainintaa todellisuudesta joka tistaa menneisyyttä.Toimittajat asialle, mars!
Jottei totuus unohtuisi.
Kuva O. Ang. 1938. Kuvan suoja-aika ummessa.
Itävaltalaiset rouvat vastaanottamassa ei kovinkaan murheellisina natseja.



Mun suosikkipalsta....viikon eläin! Lisänä kerrottavaksi karmea tosiasia, poro petteri punakuono ottaa sopuleita jos kiinni saa ja maistelee myös haaskoja. Vegaanit vaviskaa.





Jutussa sisällä sanotaan, että sähkäauto voisi luovuttaa virtaa valtakunnanverkkoon. No sen pitäisi tehdä se talvella - jolloin sen omasta virrasta menee suuri osa auton lämmitykseen. Mutta en ole nähnyt yhtään juttua, jossa katsottaisiin paljonko akusta jää ajamiselle vaikka 15 asteen pakkasella. matkanteko poukkoilee pistorasialta toiselle. Huurre unohdetaan kokonaan. Toimittajat asialle, mars!


Hyvä että Kittilää kurmitaan. Nyt on syytä kaivaa kepun ja lestadiolaisten pyhä yhteys Pohjanmaalla esiin. Siellä ei saa kukaan duunia tai urakkaa - ellei ole kepulilestoihin päin rähmällään. Turussa valtaa pitää ketonen-casagrande-vihanto-puolimatkapulju, joka todellisuudessa johtaa kaupunkia. Miten muualla, journalistit läpeensä korruptoituneiden kuntien kimppuun mars.


Tosiasiassa perheet riitelevät vimmatusti tuosta asiasta. Naiset syrjäyttävät isät sossujen tuella ja isä on lopulta maksamisesta kipeenä lapsiaan näkemättä yksiössä Mellunmäessä ja ohut patja lattialla. Miehen murjomisesta ei kirjoiteta mittään, koskaan.

 Tässä kuvat Sorosin yliopistosta CEU:sta. Naamoilla se juttu sitten kuvitetaan, ei itään jännitettä laitokksen kieltämään pyrkivien välillä. Galluppia mennään kuvaan keskieurooppaan. Skeidaa.


Nyt pitäis aukaista miltä Finninosta tuntuu ahneuksissaan estettyään leffan näkymisen Suomessa. Toimittajat asialle, mars!


Kuuluu se, just sitä lätkään tullaan katsomaan, että veri valuu. Formulaa katsotaan ja toivotaan - että joku kuolee ja kansa sanoo ihastuksissaan hooooooh kun jäälle tulee verta. Jengi on nyrkkeilyssä ihan kiimassa. Väkivaltaa sieltä haetaan, hei.





Jutussa olisi voinut tutkia, miten monta itsemurhaa ao... pulju eli Ferratum on Suomessa häpeämättömällä koronkiskonnallaan saanut aikaan. Mutta ei, sankaritarina tehdään.



Sääli - että vain matemaattisesti lahjakkaat pääsevät lukemaan lääkikseen. He ovat yleensä tunnekylmiä ja loogisia -- kun lempeitä humanisteja pitäisi saada lääkäreiksi.Toimittajat asialle, mars!




Koska miesten eturauhassyöpää aletaan seuloa. Naiset saavat monenlaista tukea yhteiskunnalta, miehet saavat kuolla rauhassa sairauksiinsa. Toimittajat asialle, mars!





34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sanomalehtiviikko kouluissa on mediakasvatusta. Joitakin kertoja osallistuin kuvaajan roolissa työtäni esitteleen.Mieleen on jäänyt pari kertaa noista kouluvierailuista. Toimittajan kertoessa rehtorille "mistä on kyse", vanha viina haisi niin että....Toisella kerralla naistoimittaja piipersi jotain kummaa ekaluokkalaisille...Hän inhosi lapsia...koska ei sellaisia pysty....synnyttään.

Anonyymi kirjoitti...

Mediakasvatus kouluissa pitäisi kieltää humaanisuuden perusteella:onko opetussuunnitelmien mukaan relevanttia kertoa että koko media on olemassa nykyisin rikosuutisoinnin avulla? Raiskaus,pedofilia,synteettiset huumeet,veropetos,kuolema,väärennös,Cayman ja mafia the real keyman yms. Sivistys on kakkaa - ahneus ok."Sanomalehti- mikä se on?" kysyy pikkunen mediakasvattajalta koulussa. "Se on tämä" kertoo mediakasvattaja. Pikkunen pulpetista sanoo:"Ai niin tommonen. Broidi löysi semmosen roskista ja kääri siihen kaman?"

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän. Ei mediakasvattaja koulussa kerro että : metadoniin kuolleen pojan äidin haastattelun takia olen nyt täällä( juttua jaettiin enemmän kuin ilmaisia ämpäreitä) "Harmi että koulu on lahonnut ja olemme nyt työmaaparakissa. Koska pääsette oikeeseen kouluun?" kysyy mediakasvattaja (ilmainen harjoittelija tällä kertaa). "Ei tietoo" vastaa Sami Saneeraajan adoptoima värikyllänen. ja jatkaa:"kerro mikä on hieromasauva? Teitin lehdessä kuulemma kerrottiin. Ja sen takia iskä kielsi kun menemästä kouluun, kun teillä jotain dildoja testattiin."

BätMänJaRyydMän kirjoitti...

" Turussa valtaa pitää ketonen-casagrande-vihanto-puolimatkapulju, joka todellisuudessa johtaa kaupunkia. Miten muualla, journalistit läpeensä korruptoituneiden kuntien kimppuun mars."

Eikös täällä Helsingin auvossa HOK-Elanto edustajistoineen hallinnoi koko maakuntaa.
https://www.s-kanava.fi/web/hok-elanto/yrityksesta/hallinto/edustajisto

Jore Puusa kirjoitti...

Kiitos kommenteista.
Mediakriittinen opetus koulussa ei luultavasti yksilöisi juttuja vaan hakisi yleisempää linjaa. Tuskin olisi tarkoituksena epäillä yhden jutun totuudellisuutta vaan antaa lapsille mahdollisuuksia olla kriittinen mediaa kohtaan yleensä.

Anonyymi kirjoitti...

"Galluppia mennään kuvaan keskieurooppaan" (väärin kirjoitettu). Eivät nuo ole gallup-kuvia.Nehän näyttää henkilökuvilta miljöössä. En ymmärrä miten ko kuvat olisi pitänyt kuvata, koska tuollaisia kuvia sanomalehdissä on ollut viimeset sata vuotta. Ja noi ihan ok.Gallup-kuvat otetaan nykysin muuten tiukasti rajattuna naamasta- yleensä vaakana,koska siitä saa pystyn helpommin kuin pystystä vaakakuvan.

Anonyymi kirjoitti...

"Osaajat asialle mars!" Häh? Mitkä osaajat? Mistä osaajia vois tulla? Kouluttajatkin yliopistoissa-ja mitä niitä on - on jotain epäonnistuneita työtä pakoilevia luusereita.No political ja islam toimii tässä. Eikä osaajia taida olla sanomalehtien kuvaosastoillakaan. Jos sellasia ylipäätään on Kaikessa toimituksellisessa työssä epäonnistunein laitetaan yleensä visuaaliseksi pomoksi.Onkos osaajia lehtikuvaajissa? Siihen riittää pappan rahoilla hankittu laitteisto. Sillä kelpaa painella nappia hjuvaan hinthaan! Samaan aikaan vironeiti antaa painaa- paljon paremmalla liksalla.Lehtikuvaajan vaimo. "Vhitjun frjeeh!" hän sanoo."Hjoistainh meidhän leipää saathaava". Ja soittaa prepaidilla mafioselle:"Laitoin sille tabut.Se sleep.Tule tänne.Lähetään.Kamjerat on pakattu."

Anonyymi kirjoitti...

"Miesten eturauhassyöpä?" En tiedä mitä ne seuloo - mutta justhan uutisoitiin että mies synnytti. Minkähän rauhasen syöpää häneltä seulotaan? Muistaakseni tässä uutisessa ei ollut kuvaa...

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän youngsterit itse etsi oman mediansa. Valtamedian kama ei niitä kiinnosta lainkaan. Tulevaisuuden toivojen kama liikkuu " maan alla".Siellä on "uusi uljas universumi". Pääjohtajat ja osakkeenomistajat -pitkä SHIT! Luulis herätyskellojen soivan Ei taida edes että käkikello kukkua:" kukkuu!" Mutta sieltä kuuluu:"klik!!!!!"

Anonyymi kirjoitti...

"Viikon eläin" on sulta ihan kateissa! Etkö tiedä että Juuso-karhulta on tullut uusi maalaus?

Anonyymi kirjoitti...

Juuso- karhu antoi kaikkensa: uuden teoksen nimi on :"Odottelen ystävää". Ei kai se nyt yksistään ole ,kun mediaa laukkaa ulkomaita myöden? Jaa mutta sen isi on eri rotua: se on ihminen... Onko tämä ratkaisu problematiikkaan, jossa Juuso tarvitsee pian eläinpsykiatria? Missä karhukuiskaaja?

Anonyymi kirjoitti...

Vinkki kansalaisjärjestö Animialla:"Juuso-karhulla ei ole oikeuksia! " Kannattaa ehkä kysyä paljonko vinkkipalkkiosta maksetaan?Siis lehdistöltä. Sillä rahalla ihmetteleen karkotettuja delfiinejä jonnekin kauas.Kaukana kotoaan kuitenkin.Finnairin erikoiskuljetuksella.ja the kaikkein paras: LIITO-ORAViA! Niitä ei näy.

Jore Puusa kirjoitti...

ohhoh...komeita kommentteja. kiitos.

BätMänJaRyydMän kirjoitti...

"Tulevaisuuden toivojen kama liikkuu " maan alla".Siellä on "uusi uljas universumi". "

Tätä varten on oma puoluekin, piraattipuolue.
Kiva vaatia varastamisen oikeutta, kunnes itse tuottaa, tai yrittää tuottaa tuloa omalla työllä ja lahjakkuudella.

Jos äänestää piraatteja, tekee imo vielä suuremman virheen kuin jos änestäisi RKP tai Persut.
Varasliiga se RKP:kin on, mutta hymyilevä sellainen.
Piraattipuolue pyrkii vain ja ainoastaan varastamaan laillisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Esimerkiksi nuorisomusiikki löytyy "maan alta". Isot sanomalehdet tai radiokanavat eivät niistä kerro. Jossain rap- musiikissa yms on sanomaakin.Youtubesta jotkut näitä katselevatkin - hyvinkin monet.

Anonyymi kirjoitti...

Pönötyskuva? Suuri osa lehtikuvista on pönötyksiä: ihminen ja esine ja ympäristö. Näitä ei aiemmin ollut näin paljon. "Miten laitat ihmisen nätisti pönöttään"-kurssi saattais olla tarpeen. MUTTA: mites laitat - kun ei johtajaa niin vaan saa seisoon päällään.Tai esinettä ei saa kuvata läheltä tai tuotantotiloihin pääsy on kielletty jne. Näitä pönötyskuvia on ulkopuolisen helppo arvostella.

Anonyymi kirjoitti...

Mediakasvatus kouluissa? Ensinnäkin media? Semmosta sanaa koululaiset eivät ole kuulleet. Kasvatus? Pakkosyöttöä ohjeen mukaan joka paskat kiinnostaa koululaisia. Koulu? Pääsispä pois: sinne tukehtuu. SIIS MEDIA? Sanomalehti? Ingressi? Lehtikuva? Ja mitä muuta tahansa "hienoa"- niin eipä koululaisia eikä hieman varttuneempiaakaan kiinnosta. Uutiset jaetaan somessa. Ai niin sehän on media. Sosiaalinen media.Mediakasvatus (jos sitä on) kouluissa on koomista - rehtorillakin hirvee kiire lataan ilmaispornoo kotinsa salaisessa nurkassa olevan padiin. Poikansa ryöstää yläkerran huoneessa koneelleen ilmasta musaa ja tytär kysyy so - mediassa kukan hankkimisvinkkejä. Mama (toimittaja) tulee kotsaan:" huhuu!" Onks ketään kotona? Miks postilaatikkoa ei ollut tyhjennetty? Siellä oli aamun lehtikin?" Tytär huikkaa:"kyllä mutsi jätehuollon auto kävi tänään"

Anonyymi kirjoitti...

Median eniten katsottuja nyt: "Julkkis Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa ketsuppipullolla"." TV-tähti paljastaa: mies työnsi sormensa pikkuhousujen alle". Ja toisen tv-tähden penisvideo kerää katsojia". Jeeeesss!!!!Mediakasvatus!!!!!!!Sivistys!!!!!!Suomenkieli!!!!!! Painukaa opetusministeriöön nuoleen- tai ottaan suihin, jos jollain vielä seisoo. Ei tietoo.

Anonyymi kirjoitti...

Yks koululainen mediakasvatuksen oppitunnilla viittas, kun kysyttiin " mikä on mielestäsi media?" No Jani : " Kerro miten sinä koet median?" Jani:" heräsin kun mediheli laskeutu futiskentälle .Se haki kaverin kun se oli löytäny jotain metaa tai mediaa ja puuskutti. Media on mun mielestä mediheli.Se vie noita kun ne hankki noita nappei mediasta.Tai sillä nimellä joku napinmyyjä tuli välitunnille."Se sano :" seuratkaa mediaa- somee jne!." Ja ope ope: :" mikä on sihteeriopisto kun sieltä sais kuulemma jotain Nigeariasta?"

Anonyymi kirjoitti...

Koululainen aiottiin kuljettaa kouluun taksilla, kun koululainen ei osaa hiihtää. Reitti oli hankala kun tietä ei aurata kuin sillon kun on työaika. Nyt lunta oli satanut ja tie oli ihan tukossa. Koululaiselle taksissa oleva haju on tuttu: viina.Isi haisee sille joka päivä, kun tuli ilmastonmuutos ja kaikki meni. Ja navetan palamista tutkii joku etsivä Varmasta. Koululainen kysyy etsivältä:"Mikä on varma?" Etsivä vastaa:"Se on yhtiö". Koululainen kysyy:"minä luulin että varma on varma pano. Isi kerto että semmonen on naapurin Venla".

Anonyymi kirjoitti...

Isi isi! Isii? Niin Jani:mitäääh? Ei isiä saa herättää! Mutta isi rakas: näin ja sain tällä puhelimellla videon, kun kissat mourus ja nai! Voisiksää isi kulta lähettää sen videon maakuntalehteen?Ne tykkäis ja saatas ehkä lounaslippu!!! Isi isi- älä nyt housuun pisi!!! Isi: tossa sulle ruokalippu! Ja illemmalla köyhien ilta torilla. Hae sieltä keittoo- ja kerro niille että sulla on kissojen panovideo.Oliko ne muuten koiraita?

Anonyymi kirjoitti...

Rosa Meriläisen ketsuppipullo-case on ok koska hän on eronnut vastikään sanataiteilija SF:stä, joka vääntelee sanoja ja lauseita väärinpäin mediassa.RM taisi asua Tampereen Tammelantorin nurkilla. Sehän on kuuluisa mustan myyntipaikka.Mustamakkara. Eikä siihen ketsuppia tarvita,vaan puolukkahilloa.

BätWomänJaRyyydWomän kirjoitti...

"Julkkis Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa ketsuppipullolla"

Meinasin tehdä ajatuskokeen, mitä seuraa, jos ketsuppipullon korvaa erikeepper-pullolla, mutta jääköön tekemättä tämä, epäilemättä kovin hedelmällinen mietintämyssy, joka paikoillaan pysymistä ei tarvitse stressata.

Anonyymi kirjoitti...

Kyseessä on urheilulaji. Siis vaginapainonnosto. Ketsuppi- ja liimapulloja on erikokoisia, mutta nyt lienee kyseessä ketsuppipullon paino.

Anonyymi kirjoitti...

Tuleekohan siitä olympialaji, kun urheilupomokin on tehnyt raiskauksessa hyvän ajan: 20 sekuntia. Median huippu-uutinen juuri nyt:"Laulajan raju syyte: urheilupomo raiskasi hotellihuoneessa ja 20 sekuntia tuntui ikuisuudelta."

Anonyymi kirjoitti...

Oikeusministeriön pitäisi puuttua vaginapainonnostoon, kun monesta voimailulajeja harrastaneista tulee sellasia tappajia. Nyrkkeilyn starat takoo ihmisiä kumoon uran loputtuakin.

Anonyymi kirjoitti...

Ja "töihin tarvittaessa" 11- ryhmäläinen saa keikan: käräjäoikeuteen. Pullat jää palaan uuniin, kun piti tehdä reseptijuttu maakunnan kierrätyskeskukseen. Sanomalehteen, jonka kuvissa näkyy 11-ryhmäläisten tallenteita: tappajista laidasta laitaan Alibi-zine naamaa suojaamassa.Tai musta huppu. Pullat palo.Kuka mitäkin.Passikuvia voitas tarvita. Mut mitäs: muutama (tai usea) poistu alalta uuteen futureen: yliopisto ja psykiatria ainaskin.

BätWumänRyydWuTang kirjoitti...

"Oikeusministeriön pitäisi puuttua vaginapainonnostoon, kun monesta voimailulajeja harrastaneista tulee sellasia tappajia."

Tulee myös huomioida, että jos lajista tulee olympialaji, niin sukupuolten välinen tasa-arvo ei pääse toteutumaan.
Mitä feministit tästä ajattelevat?
No eivät mitään, sillä se ei ole tasa-arvoasia.
Tasa-arvoa on vain naisten etujen kehittäminen.

Halutessaan miehet voivat toki aloittaa harjoittelemaan vaikkapa helikopterin pyöritystä, se pikku pilin heilutus ketään kiinnosta. Mutta voihan kumkvantti jos siitä tuleekin paremmin palkattu laji, kuin ketsuppi- tai erikeeperkisasta.
Tällöin pitää kyllä harkita erilaisia kompensaatioratkaisuja, kuten naisten "tenniksessäkin", jota kukaan täyspäinen ei kykene katsomaan, eikä myöskään kuulemaan.
Mutta palkkioiden tulee olla tasapuolistettuja, vaikka sponsoreiden kustannuksella.

Naistennis, heh mikä laji.
Tämä on minun mielipiteeni naistenniksestä:
https://www.youtube.com/watch?v=V0PisGe66mY
Tässä ilmenee naisosaaminen parhaalla ja lähes konkreettisella tavalla.
Ehkä tämä on myös Rosan lepimusiikkia(?).

Jore Puusa kirjoitti...

Jatkossa ei kirjoiteta naisista halveksivasti, kiitos. Teillä jokaisella on mm. äiti, joka ei pitäisi sukupuolittuneesta kielenkäytöstä.
Kiitos.
Jore Puusa

Anonyymi kirjoitti...

Huomautan on nämä naista halveksivat kommenttien rääpäleet on poimittu median tähtijutuista, joita luetaan eniten.Ampparit ym.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.