perjantai 6. lokakuuta 2017

Irja Askolan kuvan anatomia.

Arvotan niinsanottujen "ammattilaisten" ja myös ammattilaisten valokuvia seuraavasti.
1. Katson kuvaa oppilastyönä, jonka aiheen olisin antanut opiskelijalleni. Jos kuva ei läpäise kritiikkiäni ja kuvaamisen joutuu silloin tekemään uudestaan, kirjoitan siitä myös blogiini. Tämä kuva ei menisi läpi kritiikistä, jonka tehtäväksianto olisi: "Kuvaa Irja Askolan taidemuotokuva ja ilmennä lähdön ja työn jättämisen hetkeä."

2. En käy kaivelemaan, miten vihreä tausta on tehty ja miksi se yhdistyy digitaalisen kliinisesti lattian kanssa. EVL:n omilla sivuilla sanotaan, että kyseessä on vihreän huoneen sijaan käytävä Askolan työhuoneen vieressä. Todennäköisesti niin onkin, koska tila on kapea ja matto syväterävä staattiseen vihreyteen saakka. Saattaa olla, että tausta on sijoitettu syvättyyn todellisuuteen. Mene tiedä. Sen päättelyyn tarvitaan korkearesoluutioinen originaali, jossa voisi katsoa mahdollisen syväyksen aikaansaamat artfaktit.

3. Kuvaa luonnehditaan taidekuvaksi. Mitä on valokuvaajan tuottama taidekuva? Suomessa se merkitsee, että kuvaaja on establishmentissa profiloitunut taiteilijaksi. Ei muuta. Siksi Matti Möttösen kuva Askolasta ei koskaan voi olla taidevalomuotokuva, koska hän ei ole profiloitunut taiteilijaksi ilman laahuksen apua, eikä hänellä ole suhdeverkostonsa luomaa statusta, kuten tämän kuvan kuvaajalla on kuvistaan huolimatta. Vaikka Möttönen (kuviteltu henkilö) ainoastaan vähentäisi kuvassa reprovalon määrää ja valaisisi piispan epäsymmetrisesti ja täplikkäästi ja lisäisi kuvaan symboliikkaa kohteen sijoittelulla - hänen kuvansa ei olisi valokuvataidetta, vaikka olisikin sitä jo lähempänä.

4. Massunassunen. Ammattivalokuvaaja ei nostaisi Askolan pömppömassua esiin vahingossa kuvaana eksyneellä valokiilalla. Onko valokuvataidetta sallia se? Onko valokuvataidetta näyttää Askola mahdollisimman homssuisen näköisenä? Herra tietää?
Herralla saattaakin olla erillainen käsitys asiasta.


5. Käsi. Ammattivalokuvaaja ei sotkisi Askolan oikean käden sormia yhdeksi nipuksi messinkisen ovenkahvan kanssa. Ammattivalokuvaajat osaavat perusasiat, Brotherus ei. Ellu voi kuvata itseään kyykkimässä rannassa ja syyttää assistenttiaan omavaltaisuudesta kun tämä huomaa paremman valon ja painaa nappia. Ja menee typeryyksissään vaatimaan kuvaan oikeuksia. Kun on kuuluisa valokuvaaja, voi palkata oman focus pullerin. Kuva ei siitä parane minnekään, mutta perseennuolijoiden kieli lipoo nopeammin.

6. Käsi. Vasen käsi lerpattaa ilmassa. Kohti osoittavan käden perspektiivin lyhentymä on kuvataiteiljoiden kovin haaste. Oikeastaan vain barokin Caravaggio sai aikaan oikean näköistä jälkeä. Mutta hän käyttikin valokuvausta töittensä pohjana alkemistien avulla. Askolan käsi on kuin hän olisi saanut sähkösahan joululahjaksi. Kaikkien sormien säilyttäminen kuvassa ilman digiamputaatiota on perusosaamista.

7. Hassunassu. Irjan naama roikkuu oikealle (kuvassa siis sinusta vasemmalle) Se taas korostaa hänen vanhan naisen löysää leuan alustaansa. Ammattivalokuvaaja oikaisee pään pyytämällä kaulan suoristamista kääntämällä ja näyttämällä suunnan, samalla heltat häviävät.  Pulska täti saisi 2,5 aukon säännöllä uskottavuutta lisää ja valokolmiolla toisessa poskipäässä kuva muttuisi pro näköiseksi. Sitten voisi alkaa tehdä taidetta.

8. Yleisilme on nukkavieru. Kuva näyttää amatöörikuvaajan puhelinlaukaisulta.  Ei ole mahdollisuutta puolustaa kuvaa miltään kannalta, joten se pitää merkitä taidekuvaksi virheiden peittämistä varten. Samaa rataa kuin Brotheruksen aiempi tilaustyö katastrofi eli Pekka Saurin karmea pönötys stadin spårassa.

9. Minä en ole koskaan tavannut Brotherusta enkä toivottavasti tapaakaan. En kestä näitä PR mekanismeilla maineensa luoneita ihmisiä, joiden osaamattomuus kätketään sellaisten meriittien taakse - kuin näyttely Pompidou keskuksessa.. Kuka tahansa tarpeeksi pelaamiskykyinen etenee urallaan.
Kyseessä ei ole taide, joka minulle sanana merkitsee seuraavaa:

Taide on muutokselle vastahakoisten ja lukkoon leimaantuneiden ajattelumallien murskaamista esimerkiksi visuaalisin keinoin. Taide pakottaa katsomaan ja miettimään oman ilmiasunsa voimalla ja laimentaa halua olla mitään mieltä tekijästään. Taide on yhteiskuntaa ja sen osasia liikuttelevaa kriittistä ja runnovaakin ilmaisua, jonka edessä lyyhistyy nautinnosta - tai saa raivokohtauksen, koska oma pyhä ajattelumalli osoittautuu pätemättömäksi. Taidetta joko vihataan tai siitä nautitaan - mutta oikea taide EI jätä kylmäksi
Tässä kuvassa ei taidetta ole, on vain nippu amatöörikuvaajan perusvirheitä.

Post Scriptum...onko tällä kritiikillä mitään merkitystä, ei. Koska olen maassamme 
ainoa , joka kirjoittaa kriittisesti valokuvan ja kuvajournalismin dinosaurusten jalanjäljistä, olen saanut kateellisen loanheittäjän viitan. Jos käännän tuon ymmärrettäväksi se tarkoittaa: "kosken staattisiin asioihin, jotka kuuluvat turvallisen valokuvamaailman establishmentiin ja rikon järjestelmiä ja saan siitä sitten maksaakin". Jos haet nimelläni Googlessa, näet heti mitä tarkoitan. Ensimmäisten hittien joukossa on määrite: "valehteleva roskablogisti". Se on kuin kunniamrkki, olen tehnyt jotain oikein somen saastaisissa syövereissä.


Kuvankäyttö tässä perustuu kuvasitaattiin arvostelun kirjoittamista varten.Copyrightit kummallekin? Asiakas: EVL. Kuvaaja: Elina Brotherus