Jokasyksyinen matkaraporttini alkaa -- kaupungista nimeltä Kuhmo.
-
Kuhmo nousee matkaraporttisopasta kauhaan ensin. Se on liikuttava ja kotikutoinen pieni kaupunki. Kuhmossa koetaan "do the right thing" , mutta minun pirullisen visualistin silmissäni kuvallinen siellä usein hassuuntuu.
Jörn Donnerin Maamme-kirja on kymmenistä kuluttavista vuosistaan huolimatta edelleen raju. Hän meni ihmisten luo, minä taas menen ihmisten luota pois ja koetan katsoa ulkopuolelta, koska tänään kaikki kerrotaan ihmisen tuijottavan torson kautta.
-
Donner irvaili taitavasti kliseitämme. Hänen tekstuaaliseen laatuunsa en pääse, Donner on ammattikirjoittaja ja minä vain valokuvaaja. Mutta kuvien tasolla ja niitä sanallisesti avaamalla voin lyödä kiilaa itsestäänselvyyksiin. Koetan olla raporttini osien suhteen ilkeä, mutten julma. Ja ovathan kuvani todisteina, harva enää näkee niissä mitään muuta kuin pinnan, joten voin vapaasti kätkeä kuviin piruilua.
Koirat ovat maiseman osa. Pohjoisessa on koira kaikkialla, minne katsoo. Jättimäiseen taloon kytkettynä se ei lähde pakoon ja tuota murhetta. Koira odottaa, koska ei muuta voi. Sen elinkeino on lukea ihmistä ja käyttäytyä sitten, että hellyyttää ruokakaapin avaimenhaltijan mielen. Koira tekee niin Kuhmossa ja Keravalla. Ero on siinä, että Kuhmossa metsään eksyvä koira tulee suden syömäksi, mutta Keravalla pakenevan koiran kaappaa rankkuri ja vie löytöeläintaloon, josta se lunastetaan 250 euron summalla.
-
Suomalaisen yhteiskunnan visuaalinen yhdenmukaisuus saa voimaan pahoin. Oli paikka mikä tahansa, ostoskeskus näyttää samalta. Sen seinän vieressä on pyöräteline ja asfaltti. Erona etelään ovat koiraparkit, tuolla voi koiran jättää odottamaan, täällä kehäIII:lla se lähtee uuden omistajan kanssa kiltisti, olettaen saavansa samoilla tempuilla iltapalaa. Ubi bene, ibi patria. Missä kuppini siellä kotini.
Kuvasta: Kivijalka ei ole halkaisijalla, mutta koira on optimaalisessa pisteessä ilmentääkseen omaa yksinäisyyttään. Negatiivinen tila on helppo kikka työntää kuvattu yksinäisyyteen. Kauanko se odottaisi, ennenkuin kukaan ihmettelisi, päivän - toisen. Vertailu syntyy sinisen roskiksen ja likaisenvalkoisen hauvan visuaalisesta vuoropuhelusta.
Selfie Kuhmossa. Edessä kuolleen kaupan kehys ja takana samoin ja vasemmalla iloton sauvakävelijä, joka kuolevassa kaupungissa viilettää jonnekin. Näin hän saa lisää tervettä ikää, jotta yhteiskunta säästää hoitokuluissa. Sininen ovenkarmi on piruntorjuntaväri, jo keskiajalta saakka. Vanhan venäjän vaikutus siis näkyy täällä, kaupunki on osin ortodoksisen makuinen. Ja ortodoksisten taikauskossa on pirulla ja demoneilla vahva osuus. Kaupungin infran putjettivaje näkyy, katu sammaloituu ja kumpuilee kovan routimisen takia.
-
Tyhjyys on osoitus unelman loppumisesta. Yrittäjä on riskeerannut ja laittanut kaiken likoon. Tuloksena pankki ahmaisee liikkeen ja ihminen survotaan loppuiäkseen veloissa jonnekin. Jaksaako hän sauvakävellä? Makaa pedilla ja vetää pillereitä. Juuri muuta ei voi, koska omanarvontunto on riisuttu. Tunnen kyllä nuo ajatukset, olinhan itsekin 12 vuotta yrittäjä ja se vanhensi minua kaksi kertaa tuon 12v. Oleellista on viranomaisen pelko. Lopulta pelkää postilaatikkoakin.
"Jos te ette väittömästi maksa, niin me joudumme" tai "koska ette ole maksaneet, niin meidän täytyy"...tulivat tutuiksi aloituksiksi. Sitten lopulta burnout ja silmät pyörien soffalle tutisemaan.
Kadonneen kaupankäynnin logo. Liima kuluu tarran alta, ja muovi lohkeilee. Mainio metafora toiminnan alasajolle. Jokaisen lehtikuvaajan käyttämä malli kuvituskuvana. Tosin Valintatalon suhteen ei enää tarvitse ajatella symboleja, mennyttä sekin. Mutta minne meni kauppias, millainen oli hänen vastuunsa?
Hän on liimannut nenä innosta tuhisten isoa tarraa seinälle ja mennyt kauppaansa alkaen odottaa kinkkutilausten tuloa, jotta jokainen saa 7 kiloa porsastaan jouluna. Tai grillihiiliä juhannuksena. Kaikki traditiot ja rituaalit pitää muistaa huolella. Keskiolut tuo kesällä liikevaihdosta puolet ja sitten ei mitään. Kaikki loppuu, kun joku jossain pääkaupungissa vetää pistokkeen seinässä ja yksin jäänyt kauppias sammuttaa valot, ellei sähköyhtiö ehtinyt ensin.
Jokaisessa pikkukaupungissa on kesätempaus, jonka tarkoitus on yhdistää kaupunkilaisia ja antaa puheenaihetta. Kulttuuritoimissa ne ideoidaan. Posket punaisina innosta mietitään kätköpaikkoja ja liimataan dymoteippejä lapioihin. Saatetaan jopa mennä toukokuun lopulla yhdessä oluelle, jos kaikki menee hyvin. Ikäneito kulttuurirouva koettaa hurmata kesätyöntekijää, kuten edelliset 30 vuotta - vaikka tietää jäävänsä yksin nyt ja aina.
Lapiot löydetään, paitsi yhtä, jonka kirjastovirkailija pihistää omalle pojalleen. Ja tulee syksy, mikään ei ole silloin surullisempaa kuin toukokuun innolla ilmoitustaululle laitettu kesän airut ja sitten unohtunut. Kun syksy tulee, ilmoitus on lakannut merkitsemästä muuta kuin kaiken lähestyvää loppumista ja kuolemaa. Lapioivat lapsetkin ovat vuoden vanhempia ensi kesänä ja jotain ihan uutta pitää keksiä. Ehkä kadottaa case olutta maastoon murkuille.
Jokaisessa pikkukaupungissa on omat ekstroverttinsa, jotka hauskuuttavat yleisiö ikuisesti samoilla jutuillaan tai käytöksellään. Tai sitten on vaan niin, ettei huopatossujen tilalle ole muita syyskenkiä. Köyhyys tuoksuu täällä kaikkialla, jopa rikkauskin on toisenluokan rikkautta ja selkeästi demonstraatio siitä, ettei olla enää köyhiä.
-
Alueen voimavara kulkee ohi..tyhjänä siis..tukkirekka. Puu on raakamateriaali, jota maassamme jalostetaan karhupatsaiksi ja kakkosneloseksi. Jos minulla olisi koivumetsä, jauhaisin puuta puruksi ja keksisin mukaan rajun tarinan koivu-uutteesta - joka sekoitettuna poronsarvella savusaunan padassa, saa aikaan valtavan kivikovan erektion vain aasialaisissa miehissä. Pussi pöperöä 45 euroa. Tuotantokustannus 10 senttiä..ja sekin muovipussin hinta.
Mutta me viedään puu Suomesta pölkkyinä, koska ollaan sitä itsekin. Meille sopii huopasaappaat syyskuussa jalkaan, olisi siinäkin kiinalaisille katsomista. Kiina ajaa Kuhmosta ohi renkaat ulvoen. Oli aika, jolloin kuhmolaisten elintaso oli valtava verrattuna Kiinaan, enää ei taida olla. Vaaka kallistuu toiselle puolelle.
Koiraparkkeja on kaikkialla. Tämä on kuva maalaiskaupungin graafisesta suunnittelusta. Seinän kontrastit ovat hienoja, on ryssänruskeaa ja lapsenkakan ruskeaa, on viiltävän punaista ja piruntorjunnan sinistä. Sisällä liikkeessä rouva tekee, mitä kaikissa liikkeissä tehdään odottaessa. Luetaan mitä Ville sanoi tädille tarhassa tai miten Pekka pettää mua taas sen hutsun kanssa. Helsingistä Helvetikaan.. samat jutut..Koska me voimme. Yhteinen kokemus yhdistää kansan kauhistelemaan ja pöyristymään. Koirat eivät pöyristy paitsi suden nähdessään, ne parkkeerataan ja unohdetaan hetkeksi, jotta päästään sisätilaan kalustettuihin huoneisiin katsomaan näyttöä.
Joskus täälläkin luvataan paljon ja mainostetaan enemmän. Ateistille mainoslapussa seisoo aika hurja väite ja houkute. Ilmankos itäsuomen mielenterveystoimistot pullistelevat kylän ainoalle psykologille asiakkaaksi pyrkiviä . Hän tietää kaikkien kaikista ja ihme, ettei ala kiristämmään - sillä tutut makaavat tuttujen kanssa, se on väistämätöntä. 80 € tunnissa maksamalla saa kertoa "meidän kalle halusi yhtyä mun anukseen..että miten mä nyt kestän tään niinku psykosomaattisesti"?
-
Jumala kohdataan lauantaisin Kuhmossa! Tuohan on maailmanlaajuinen uutinen. Ukkeli on ollut hommissa viimeksi 2017 vuotta sitten, jos jeesus lasketaan jumaluudeksi. Sitä ennen kosminen entiteetti puuhasteli luvatun kansansa kanssa luoden heille mailman 6500 vuotta sitten. Huomaat, että levitän tässä rva Huhtasaaren ajatusmaailmaa.
Miten Kuhmossa suhtaudutaan laajemmin tuohon Jussin seuraavaan panopuuhun? Kepu on luonnollisesti lestojen kanssa johdossa 15 paikalla, mutta hyvänä kakkosena tulee persut 7 paikkaa. Kumma, että umpiuskovassa kunnassa KD:llä on vain yksi paikka? Ihmeellistä onkin, että kun Jumala tulee Kuhmoon aina lauantaisin, ei hän ole järjestänyt itselleen tukevampaa alustaa kaupungin päättävissä elimissä.
-
Graafisesti jännää, miten fontit pienenevät rivin loppuun. Tulee ahdistus paperin loppumisesta kesken. Kuten Suomessa aina, ahdistus määrittää jopa jumalan tulosta kertovan paperin graffoja.
Kuhmon vapaaseurakunta on somistanut! Käytetään slangisanaa rohkeasti. Vapis...vapise herrasi edessä? Pelolla hallitaan, vain arvasinko väärin. VAPIS on ainakin Porvoon suunnalla tunnettu nuoria tyttöseurakuntalaisia pokaavista saarnaajista...
Viereen on tungettu koko opetuslapsijengi langenneine naisineen. Jeesuksen positiosta en ole varma ja koska jumalan temppeli oli kiinni, en päässyt varmentamaan. Toisaalta jos kaislaveneessä onkin Mooses, ei seemiläisissä hahmoissa voi olla jesseä. Mene tiedä. Palmut on ainakin hienoja.
Mikä olisi pohjoisen kaupunki ilman puupäölkystä moottorisahalla taiteiltua esinettä. Yleensä se on termiittikeon näköinen karhu tassut pystyssä. Paremmassa versiossa poikaset koivissaan. Jotkut teelmistä muistuttavatkin karhua, vaikka useimmiten tulee keisaripingviini mieleen. Mutta tässä Teollistuva maailma näyttää karhulle pitkän kynnen. Artisti on vetäissyt pölökystä moottorisahan moottorisahalla. Taidemoottorisahoissa on muuten ihan pikkuinen laipan kärkipyörä ja laippa kapenee kohti kärkeä. Sillä voi vääntää ilmettä Otson naamaan. Tai yrittää, samanlaisia niistä kuitenkin tulee. Koska kansa tietää, että ne ovat karhuja, ne karhuina ostetaan 200 eurolla ja pannaan lahoamaan portinpieleen. On jopa Karhunsahaamisen SM kisat. Viimeksi Ilomantsissa.
Tässä taidekuvassa koetan dekoraatiivisilla keinoilla esittää koirarodun alisteisen aseman ihmiseen nähden postkuhmolaisena affektiona.. Olen tutkinut seinän rakenteen suhdetta lukkorenkaisiin ja huomioinut kehotuslapun aseman viraalin predirektiokontinenssin voiman käskytysuhteessa. Enpä taida jatkaa enempää, etten helpota liikaa Hippolyten tekstienlaatijan työtä, ähäkutti, joudut keksimään loput itse.
Seudulla elää Ursus Arctuksen kanssa Homo effudistis vocatus. Leikki sikseen.
Tämän saman surkean kuvan samasta nukkavierusta miehestä, jota kiinnostaa tien leveys enemmän kuin sen pituus - voi ottaa jokaisessa pikkukaupungissa klo 14.30 - kun edellisen päivän annos on loppu ja eläkkeestä on vielä jäljellä hiukan.
-
Nämä miehet hiljaa kompuroivat kaupungin maksamaan yksiöönsä. Istuvat keittiön pöydän ääreen ja katsovat ikkunasta parkkipaikalle. Sinne tulee lunta, se sulaa pois, tulee lehdet ja kesä ja sitten lehdet putoavat pois. Mutta mies pysyy ja salkun sisältö. Muuta ei ole. Ei kyyneleitä, ne loppuivat kun muija ja mukulat lähtivat 30 vuotta sitten. Kepeät mullat odottavat ja seinällä on nuppineulattuna siskolta Australiasta 10 vuotta sitten tullut joulukortti. Muuten aika tasaista. Ei ketään, ei mitään, eikä enää koskaan. Vain kaljasalkun turvallinen paino. Ne riittää huomiseen kyllä. Ja kyllä se Soini on hyvä mies, mulleki anto soppaa kolome vuotta sitten torilla, niih!
Kun se kaupunki loppui rajalleen, ennenkuin ehti alkaakaan kilometriä aiemmin, tulee tie. Se on aina samannäköinen. Suo siellä, vetelä täällä -- kummallakin puolella tietä. Maisemaa täplittää satunnainen supikoiran raato, jota korpit näykkivät. Tämä on Suomea, mutta siitä maasta täällä kukaan etelässä ei halua tietää.
Tämä hiukan vinksahtanut pöljäsuomi ei sovi Stadin pintabaristan silmille, kun hän veivaa lattea kalliille kauniille ihmisille, jotka maksavat eniten noin 112 cm korkeudella. Ylempänä on jo halvempaa, eikä osaaminenkaan ole hääviä..
Jos löydät typon kerro toki, se auttaa minua lukemaan yhä enemmän tekstiäni läpi. Kiitos.
jore piste puusa ätt kolumbus.fi
-
Kuhmo nousee matkaraporttisopasta kauhaan ensin. Se on liikuttava ja kotikutoinen pieni kaupunki. Kuhmossa koetaan "do the right thing" , mutta minun pirullisen visualistin silmissäni kuvallinen siellä usein hassuuntuu.
Jörn Donnerin Maamme-kirja on kymmenistä kuluttavista vuosistaan huolimatta edelleen raju. Hän meni ihmisten luo, minä taas menen ihmisten luota pois ja koetan katsoa ulkopuolelta, koska tänään kaikki kerrotaan ihmisen tuijottavan torson kautta.
-
Donner irvaili taitavasti kliseitämme. Hänen tekstuaaliseen laatuunsa en pääse, Donner on ammattikirjoittaja ja minä vain valokuvaaja. Mutta kuvien tasolla ja niitä sanallisesti avaamalla voin lyödä kiilaa itsestäänselvyyksiin. Koetan olla raporttini osien suhteen ilkeä, mutten julma. Ja ovathan kuvani todisteina, harva enää näkee niissä mitään muuta kuin pinnan, joten voin vapaasti kätkeä kuviin piruilua.
Koirat ovat maiseman osa. Pohjoisessa on koira kaikkialla, minne katsoo. Jättimäiseen taloon kytkettynä se ei lähde pakoon ja tuota murhetta. Koira odottaa, koska ei muuta voi. Sen elinkeino on lukea ihmistä ja käyttäytyä sitten, että hellyyttää ruokakaapin avaimenhaltijan mielen. Koira tekee niin Kuhmossa ja Keravalla. Ero on siinä, että Kuhmossa metsään eksyvä koira tulee suden syömäksi, mutta Keravalla pakenevan koiran kaappaa rankkuri ja vie löytöeläintaloon, josta se lunastetaan 250 euron summalla.
-
Suomalaisen yhteiskunnan visuaalinen yhdenmukaisuus saa voimaan pahoin. Oli paikka mikä tahansa, ostoskeskus näyttää samalta. Sen seinän vieressä on pyöräteline ja asfaltti. Erona etelään ovat koiraparkit, tuolla voi koiran jättää odottamaan, täällä kehäIII:lla se lähtee uuden omistajan kanssa kiltisti, olettaen saavansa samoilla tempuilla iltapalaa. Ubi bene, ibi patria. Missä kuppini siellä kotini.
Kuvasta: Kivijalka ei ole halkaisijalla, mutta koira on optimaalisessa pisteessä ilmentääkseen omaa yksinäisyyttään. Negatiivinen tila on helppo kikka työntää kuvattu yksinäisyyteen. Kauanko se odottaisi, ennenkuin kukaan ihmettelisi, päivän - toisen. Vertailu syntyy sinisen roskiksen ja likaisenvalkoisen hauvan visuaalisesta vuoropuhelusta.
Selfie Kuhmossa. Edessä kuolleen kaupan kehys ja takana samoin ja vasemmalla iloton sauvakävelijä, joka kuolevassa kaupungissa viilettää jonnekin. Näin hän saa lisää tervettä ikää, jotta yhteiskunta säästää hoitokuluissa. Sininen ovenkarmi on piruntorjuntaväri, jo keskiajalta saakka. Vanhan venäjän vaikutus siis näkyy täällä, kaupunki on osin ortodoksisen makuinen. Ja ortodoksisten taikauskossa on pirulla ja demoneilla vahva osuus. Kaupungin infran putjettivaje näkyy, katu sammaloituu ja kumpuilee kovan routimisen takia.
-
Tyhjyys on osoitus unelman loppumisesta. Yrittäjä on riskeerannut ja laittanut kaiken likoon. Tuloksena pankki ahmaisee liikkeen ja ihminen survotaan loppuiäkseen veloissa jonnekin. Jaksaako hän sauvakävellä? Makaa pedilla ja vetää pillereitä. Juuri muuta ei voi, koska omanarvontunto on riisuttu. Tunnen kyllä nuo ajatukset, olinhan itsekin 12 vuotta yrittäjä ja se vanhensi minua kaksi kertaa tuon 12v. Oleellista on viranomaisen pelko. Lopulta pelkää postilaatikkoakin.
"Jos te ette väittömästi maksa, niin me joudumme" tai "koska ette ole maksaneet, niin meidän täytyy"...tulivat tutuiksi aloituksiksi. Sitten lopulta burnout ja silmät pyörien soffalle tutisemaan.
Kadonneen kaupankäynnin logo. Liima kuluu tarran alta, ja muovi lohkeilee. Mainio metafora toiminnan alasajolle. Jokaisen lehtikuvaajan käyttämä malli kuvituskuvana. Tosin Valintatalon suhteen ei enää tarvitse ajatella symboleja, mennyttä sekin. Mutta minne meni kauppias, millainen oli hänen vastuunsa?
Hän on liimannut nenä innosta tuhisten isoa tarraa seinälle ja mennyt kauppaansa alkaen odottaa kinkkutilausten tuloa, jotta jokainen saa 7 kiloa porsastaan jouluna. Tai grillihiiliä juhannuksena. Kaikki traditiot ja rituaalit pitää muistaa huolella. Keskiolut tuo kesällä liikevaihdosta puolet ja sitten ei mitään. Kaikki loppuu, kun joku jossain pääkaupungissa vetää pistokkeen seinässä ja yksin jäänyt kauppias sammuttaa valot, ellei sähköyhtiö ehtinyt ensin.
Jokaisessa pikkukaupungissa on kesätempaus, jonka tarkoitus on yhdistää kaupunkilaisia ja antaa puheenaihetta. Kulttuuritoimissa ne ideoidaan. Posket punaisina innosta mietitään kätköpaikkoja ja liimataan dymoteippejä lapioihin. Saatetaan jopa mennä toukokuun lopulla yhdessä oluelle, jos kaikki menee hyvin. Ikäneito kulttuurirouva koettaa hurmata kesätyöntekijää, kuten edelliset 30 vuotta - vaikka tietää jäävänsä yksin nyt ja aina.
Lapiot löydetään, paitsi yhtä, jonka kirjastovirkailija pihistää omalle pojalleen. Ja tulee syksy, mikään ei ole silloin surullisempaa kuin toukokuun innolla ilmoitustaululle laitettu kesän airut ja sitten unohtunut. Kun syksy tulee, ilmoitus on lakannut merkitsemästä muuta kuin kaiken lähestyvää loppumista ja kuolemaa. Lapioivat lapsetkin ovat vuoden vanhempia ensi kesänä ja jotain ihan uutta pitää keksiä. Ehkä kadottaa case olutta maastoon murkuille.
Jokaisessa pikkukaupungissa on omat ekstroverttinsa, jotka hauskuuttavat yleisiö ikuisesti samoilla jutuillaan tai käytöksellään. Tai sitten on vaan niin, ettei huopatossujen tilalle ole muita syyskenkiä. Köyhyys tuoksuu täällä kaikkialla, jopa rikkauskin on toisenluokan rikkautta ja selkeästi demonstraatio siitä, ettei olla enää köyhiä.
-
Alueen voimavara kulkee ohi..tyhjänä siis..tukkirekka. Puu on raakamateriaali, jota maassamme jalostetaan karhupatsaiksi ja kakkosneloseksi. Jos minulla olisi koivumetsä, jauhaisin puuta puruksi ja keksisin mukaan rajun tarinan koivu-uutteesta - joka sekoitettuna poronsarvella savusaunan padassa, saa aikaan valtavan kivikovan erektion vain aasialaisissa miehissä. Pussi pöperöä 45 euroa. Tuotantokustannus 10 senttiä..ja sekin muovipussin hinta.
Mutta me viedään puu Suomesta pölkkyinä, koska ollaan sitä itsekin. Meille sopii huopasaappaat syyskuussa jalkaan, olisi siinäkin kiinalaisille katsomista. Kiina ajaa Kuhmosta ohi renkaat ulvoen. Oli aika, jolloin kuhmolaisten elintaso oli valtava verrattuna Kiinaan, enää ei taida olla. Vaaka kallistuu toiselle puolelle.
Koiraparkkeja on kaikkialla. Tämä on kuva maalaiskaupungin graafisesta suunnittelusta. Seinän kontrastit ovat hienoja, on ryssänruskeaa ja lapsenkakan ruskeaa, on viiltävän punaista ja piruntorjunnan sinistä. Sisällä liikkeessä rouva tekee, mitä kaikissa liikkeissä tehdään odottaessa. Luetaan mitä Ville sanoi tädille tarhassa tai miten Pekka pettää mua taas sen hutsun kanssa. Helsingistä Helvetikaan.. samat jutut..Koska me voimme. Yhteinen kokemus yhdistää kansan kauhistelemaan ja pöyristymään. Koirat eivät pöyristy paitsi suden nähdessään, ne parkkeerataan ja unohdetaan hetkeksi, jotta päästään sisätilaan kalustettuihin huoneisiin katsomaan näyttöä.
Joskus täälläkin luvataan paljon ja mainostetaan enemmän. Ateistille mainoslapussa seisoo aika hurja väite ja houkute. Ilmankos itäsuomen mielenterveystoimistot pullistelevat kylän ainoalle psykologille asiakkaaksi pyrkiviä . Hän tietää kaikkien kaikista ja ihme, ettei ala kiristämmään - sillä tutut makaavat tuttujen kanssa, se on väistämätöntä. 80 € tunnissa maksamalla saa kertoa "meidän kalle halusi yhtyä mun anukseen..että miten mä nyt kestän tään niinku psykosomaattisesti"?
-
Jumala kohdataan lauantaisin Kuhmossa! Tuohan on maailmanlaajuinen uutinen. Ukkeli on ollut hommissa viimeksi 2017 vuotta sitten, jos jeesus lasketaan jumaluudeksi. Sitä ennen kosminen entiteetti puuhasteli luvatun kansansa kanssa luoden heille mailman 6500 vuotta sitten. Huomaat, että levitän tässä rva Huhtasaaren ajatusmaailmaa.
Miten Kuhmossa suhtaudutaan laajemmin tuohon Jussin seuraavaan panopuuhun? Kepu on luonnollisesti lestojen kanssa johdossa 15 paikalla, mutta hyvänä kakkosena tulee persut 7 paikkaa. Kumma, että umpiuskovassa kunnassa KD:llä on vain yksi paikka? Ihmeellistä onkin, että kun Jumala tulee Kuhmoon aina lauantaisin, ei hän ole järjestänyt itselleen tukevampaa alustaa kaupungin päättävissä elimissä.
-
Graafisesti jännää, miten fontit pienenevät rivin loppuun. Tulee ahdistus paperin loppumisesta kesken. Kuten Suomessa aina, ahdistus määrittää jopa jumalan tulosta kertovan paperin graffoja.
Kuhmon vapaaseurakunta on somistanut! Käytetään slangisanaa rohkeasti. Vapis...vapise herrasi edessä? Pelolla hallitaan, vain arvasinko väärin. VAPIS on ainakin Porvoon suunnalla tunnettu nuoria tyttöseurakuntalaisia pokaavista saarnaajista...
Viereen on tungettu koko opetuslapsijengi langenneine naisineen. Jeesuksen positiosta en ole varma ja koska jumalan temppeli oli kiinni, en päässyt varmentamaan. Toisaalta jos kaislaveneessä onkin Mooses, ei seemiläisissä hahmoissa voi olla jesseä. Mene tiedä. Palmut on ainakin hienoja.
Nuorisolle (onko sellaista pohjoisessa enää) on tottavieköön varattu yläkerta pingiksen peluulle ja salaa sisään vietyjen keppanoiden juomiselle. Ehkä noin on taivasta lähempänä, mene tiedä. Yleensä nuorison katsotaan menevän helvettiin meluisana ja hankalana. Täällä he ovat paratiisin esikartanossa fyysisen korkeuden suhteen.
-
Kuvasta: Tämä on kujon heikoin alue. Jonkin fontituksen viestin perusteella luodaan metaforan avulla epätosi visu. Mutta se on kuvaajalle niiin hauskaa. Ihan kuin kolme i:tä kuvaa niin sanan pituutta vertauksenomaisesti.
-
Kuvasta: Tämä on kujon heikoin alue. Jonkin fontituksen viestin perusteella luodaan metaforan avulla epätosi visu. Mutta se on kuvaajalle niiin hauskaa. Ihan kuin kolme i:tä kuvaa niin sanan pituutta vertauksenomaisesti.
Mikä olisi pohjoisen kaupunki ilman puupäölkystä moottorisahalla taiteiltua esinettä. Yleensä se on termiittikeon näköinen karhu tassut pystyssä. Paremmassa versiossa poikaset koivissaan. Jotkut teelmistä muistuttavatkin karhua, vaikka useimmiten tulee keisaripingviini mieleen. Mutta tässä Teollistuva maailma näyttää karhulle pitkän kynnen. Artisti on vetäissyt pölökystä moottorisahan moottorisahalla. Taidemoottorisahoissa on muuten ihan pikkuinen laipan kärkipyörä ja laippa kapenee kohti kärkeä. Sillä voi vääntää ilmettä Otson naamaan. Tai yrittää, samanlaisia niistä kuitenkin tulee. Koska kansa tietää, että ne ovat karhuja, ne karhuina ostetaan 200 eurolla ja pannaan lahoamaan portinpieleen. On jopa Karhunsahaamisen SM kisat. Viimeksi Ilomantsissa.
Tässä taidekuvassa koetan dekoraatiivisilla keinoilla esittää koirarodun alisteisen aseman ihmiseen nähden postkuhmolaisena affektiona.. Olen tutkinut seinän rakenteen suhdetta lukkorenkaisiin ja huomioinut kehotuslapun aseman viraalin predirektiokontinenssin voiman käskytysuhteessa. Enpä taida jatkaa enempää, etten helpota liikaa Hippolyten tekstienlaatijan työtä, ähäkutti, joudut keksimään loput itse.
Seudulla elää Ursus Arctuksen kanssa Homo effudistis vocatus. Leikki sikseen.
Tämän saman surkean kuvan samasta nukkavierusta miehestä, jota kiinnostaa tien leveys enemmän kuin sen pituus - voi ottaa jokaisessa pikkukaupungissa klo 14.30 - kun edellisen päivän annos on loppu ja eläkkeestä on vielä jäljellä hiukan.
-
Nämä miehet hiljaa kompuroivat kaupungin maksamaan yksiöönsä. Istuvat keittiön pöydän ääreen ja katsovat ikkunasta parkkipaikalle. Sinne tulee lunta, se sulaa pois, tulee lehdet ja kesä ja sitten lehdet putoavat pois. Mutta mies pysyy ja salkun sisältö. Muuta ei ole. Ei kyyneleitä, ne loppuivat kun muija ja mukulat lähtivat 30 vuotta sitten. Kepeät mullat odottavat ja seinällä on nuppineulattuna siskolta Australiasta 10 vuotta sitten tullut joulukortti. Muuten aika tasaista. Ei ketään, ei mitään, eikä enää koskaan. Vain kaljasalkun turvallinen paino. Ne riittää huomiseen kyllä. Ja kyllä se Soini on hyvä mies, mulleki anto soppaa kolome vuotta sitten torilla, niih!
Kun se kaupunki loppui rajalleen, ennenkuin ehti alkaakaan kilometriä aiemmin, tulee tie. Se on aina samannäköinen. Suo siellä, vetelä täällä -- kummallakin puolella tietä. Maisemaa täplittää satunnainen supikoiran raato, jota korpit näykkivät. Tämä on Suomea, mutta siitä maasta täällä kukaan etelässä ei halua tietää.
Tämä hiukan vinksahtanut pöljäsuomi ei sovi Stadin pintabaristan silmille, kun hän veivaa lattea kalliille kauniille ihmisille, jotka maksavat eniten noin 112 cm korkeudella. Ylempänä on jo halvempaa, eikä osaaminenkaan ole hääviä..
Jos löydät typon kerro toki, se auttaa minua lukemaan yhä enemmän tekstiäni läpi. Kiitos.
jore piste puusa ätt kolumbus.fi
