tiistai 25. huhtikuuta 2017

SOMEjarrua

Kirjoittelen jonkunaikaa US blogiini.
Täällä kirjoittaminen näyttää olevan yhä turhempaa. Keskustelua ei ole - eikä sitä synny muuallakaan aihealueestani. Kiitos kun luit.
http://jorepuusa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Näin varastavat persut ( politiikka)

Muutaman päivän päästä pitempi juttu - jossa käsittelen persujen vaalimainoksiin tekemiä kuvavarkauksia ja heidän "Perussuomalaiset FB sivunsa" uhkailua ja rasismia.
Kuvassa Perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaan luvatta käyttöön ottama World Press Photo 2016 voittajakuva ja kuvamanipulaatiolla vasemmistoon kohdistuva tappouhkaus.




Tässä Burhan Ozbbilicin ottama kuva.
Lienee turha mainitakaan, että teen copyrighownerille ja AP:lle kuvavarkaudesta ilmoituksen.



...ja näin Perussuomalaiset ajattelevat.
( esim pakolaisista ja teltan polttoyrityksestä) lisää rajumpaa tavaraa 
muutaman päivän päästä.




keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Varkaita äidin oomme kaikki...... ( vaalit)

Tämä olkoon se toinen ja samalla viimeinen politiikkaa koskeva tekstini vaalien alla.-
Erästä faktantarkastusoperaatiota varten
olen kaivellut näitä kunnallisvaaliehdokkaiden © rikkeitä pari vuorokautta ---ennenkuin screenin tuijottamisesta alkanut migreeni lopetti hetkeksi.
Kunnallisvaaliehdokkailta näitä löytyy puolueesta riippumatta hyvin paljon.
Millainen moraali on jatkossa valtuustossa ihmisellä, joka sinne päästäkseen varastaa kuvia itselleen? Sitä sopii kysyä itseltään.



Tässä ehkä törkein copyrightvarkaus mitä eteen tuli.



Yksi eniten varastettuja kuvia maailmassa on kelvannut muutos 2011 ryhmälle.






Whimsical myy näitä kuvia ja antaa rahat köyhien lasten leiritoimintaan ym. 



Warner Bros omistaa Mad Max copyrightin.





Nykylain mukaan veistoksen copyright on omistajalla ja tekijän perikunnalla, eikä patsasta/veistosta saa käyttää kaupallisesti tai aatteellisesti ilman lupaa...


...ja satoja muita samanlaisia --- joka puolueesta.

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Politiikan ihmeitä ( yhteiskunta)


Tämä olkoon toiseksi viimeinen ja ensimmäinen poliittinen tekstini vaalien alla.
Sain kokoomuksen vaalimainoksen. Nuorukainen myy itseään Kervossa.
Hänen FB tekstinsä on täynnä kirjoitusvirheitä.
Kirjoitin itseäni tyydyttääkseni hänen seinälleen aika ystävällisen tekstin. Kesti pari tuntia ja sitten se häipyi. Kokoomuslaista yhteiskunnallista keskustelua parhaimmillaan. Moniarvoisuus kunniaan, mutta erimieliset hiljaisiksi (varmuuden vuoksi).






perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kuukauden kärsäpalkinto menee Seiskalle (journo)

Tässä maassa sitä on totisesti paljon vikaa, ei sitä tartte edes paljon kavareilta kysellä
( Simo Salminen). Luovutan täten kuukauden kärsän Seiskalehdelle, olette ansiokkaasti tehneet pahaa Suomen kansalle ja median luotettavuudelle jo vuosikausia.





Seiska, 7-päivää on lehtikuvaaja Heikki Y. Rissasen R.I.P. kätilöimä julkaisu ( surullisinta minkä synnytysvaiheessa yksikään meistä ammattilaisista on ollut mukana). Seiskan löydät partureista ja kampaamoista odotustilasta - niin Eirasta Westendiin kuin Mellunmäestä Kontulaan. Kukaan ei sitä myönnä lukevansa ( paitsi minä joka nyt ahmin kaiken mitä levälään siellä sun täällä on).
-
Seiska on syöpä journalismin sisällä. Se manipuloi kuvia - siis valehtelee numerosta toiseen. Mitä se tekstuaalisesti kertoo - saattaa ollakin (osittain) totta, mutta sen totuuden uhriksi ei kannata joutua. Sanon aina tutuilleni, jos IL tai IS tai Seiska haluaa kuulla sinua - lyö puhelin korvaan ja kätkeydy pihasaunan lauteille viikoksi.
-
7P on JSN jäsen. Sen törkeyksille ei silti voi mitään. Kuulemani mukaan toimitus bailaa aina kun JSN tuomitsee. Tutultani siellä saamani tiedon mukaan toimituksella on ilmainen bissehana valmiina ahdistuksen hetkiä varten. Mene tiedä. Kuka tuollaista voi selvipäin tehdä? Kuka heistä vastaa siitä, mitä ahdistusta lehti saa aikaan murjomissaan ihmisissä.



Kuka siis voi tehdä tällaista lehteä
. Ainakin Lehtikuva Oy:n kehittäjästä tuli sinne toimituspäällikkö. Siis juoksupojasta miljonääriksi tarina. Lehden tarkoitus on solvata, valehdella, pilkata, paljastaa, juoruta, vahingoittaa, pilata ihmisten elämä, tuhota perheet, saada ihmiset terapian asiakkkaiksi, nauraa lihavuudelle, nauraa kun karkki juuttuu hampaisiin, nauraa kun bikinin olkain pettää. Nauraa härönaurua kun lähimmäiselle käy huonosti. Tämä toimii Suomessa, se kertoo kansastamme kaiken,että 7P on yksi suosituimmista lehdistä,  ellei suosituin.
-
Ensimmäisessä aukeamareprossa näet miten nainen on syvätty miehen päälle, eivät he ole olleet samassa tilassa, lehti valehtelee, mutta ei väitä  niin ääneen -- että heidät saisi siitä kiinni.
Toisessa reprossa journalismin kukkanen. "Toimittaja" kirjoittaa, että karkki jäi jonkun hampaisiin kiinni. Kaksi sivua siitä. Ihmetteletkö miksi persut pärjäävät ja Janitskin kylpee rahassa. Älä enää.






Maailman paras lehtikuva tänään 31.3. 2017 (kujo)

Maksim Šibenkov ottaa kaikkia lehtikuvauksen peruskeinoja käyttävä kuvan Moskovan mielenosotuksista. EPA välittää eli European Picture Association, jolle olen itsekin kuvannut paljon.
-
Kuvan perusvire tulee orgaanisen ja epäorgaanisen kontrastista. Nainen on orgaaninen, haavoittuva ja mellakkapoliisit muovisia hirviöitä kypärineen. Kuva on suoraan dystopiaa avaavaa ja hirmuvaltaa vastaan. Sen massoittelu rajaa kansan poliisin taakse ja nostaa esiin uhrin, jota kasvoton yhtenäinen joukko terrorisoi.
-
Tällaistakaan materiaalia ei Suomessa näe, vaikka alue on olemassa ja tätä tapahtuu monin tavoin jatkuvasti. En näe palkittuja reprontekijöitä ikinä sisällä aktionissa, jossa voi saada itse kivestä tai pampusta. Pelkurit ja rotat. Maamme kouristelee ja Te kuvaatte koiranpentuja ja pönöttäviä torsoja.
-
Yle otsikoi ulos kuvasta - mutta sentään samalla alueella.

Kuvakaappaus YLE / EPA / Maksim Šibenkov / kuvasitaatti lehtikuvan kritiikkiä varten.




torstai 30. maaliskuuta 2017

Maailman paras lehtikuva tänään 29.3.2017 (kujo)

Reutersin kuvatoimistokuvaaja Yves Herman ottaa kadehdittavan upean lehtikuvan ja se jaetaan kaikkialle Eurooppalaisille kuvatoimistoille, jotka jakavat sen edelleen asiakaslehdilleen. -
Kun tällaista näkee tulee hyvin surulliseksi.
Ei siksi, että kuva on otettu ja julkaistu, vaan siksi, että tällaiset kuvat puuttuvat jo Suomesta kokonaan. Me elämme ties miten monennetta vuotta torsojen pönötyksen maailmassa, pääasiassa ammattitaidottomien naislehtikuvaajien johdosta. Heillä on yhä enemmän valtaa toimituksissa, koska yhä useampi toimittaja on nainen ja nämä työparit yhdessä muokkaavat kuvamaailmaa kohti riittikuvausta, ei journalistista ilmaisua.
-
Tämä kuva on juuri nyt maailman paras lehtikuva.
Jos se olisi otettu hesariin - siinä pönöttäisi torsoina kaksi ukkoa kätellen. Kuva(t) ja tekstini siinä puhukoot.
-
Ja jos ajattelet tekstini perusteella, että olen sovinistisika - niin voin vakuuttaa että olen totaalin, 100% tasa-arvon kannalla. Kaikki tekevät aina kaikkea - eikä sukupuoli saa vaikuttaa huonontavasti työmoraaliin, kuten se nyt tekee.




maanantai 27. maaliskuuta 2017

Uusi konepistooli läähättää (kujo)

Tässä nopea veto kirjaston lehtilukusalista. Lehtien kuvat ja jutut elävät nykyaikana aivan eri maailmoissa keskenään. Toimittajien kuvat ovat hävettävän kamalia ja otsikoita tekee -kuvia näkemättä- ilmeisesti toimituksen siivooja. Ainakin siltä tuntuu. Tämä on niin toivottoman surullista. Ja valtavan hauskaa.
Toivottavasti suutut. (kunnolla)
Ja sitten mediatalot ihmettelevät - että miksei meidän lehtiä lueta...



No niinpä näkyykin. Ministerin rapsuttamalla konepistoolilla on hieno poliisiliina kaulassa ja kait aika kuuma läähätyksestä päätellen. Montakohan panosta minuutissa se laukoo? Konepistooli haukahti :-)
(missä helvetissä se konepistooli on?)


No onneksi toimijat näkyvät sentään. Komea sininen taivas heillä takanaan.  Liekö jo toimijoiden pesintä alkanut?( eikös noi ole joutsenia?)


Aha Kokkolassa. Mutta eikös tuo ole Höljävaaran asemalta? Vai onko se Uudestakaupungista? Mikä lienee musta möykky oikealla, Kokkolako?


Eikös tuo ole Virtasen hautaustoimisto? Eiku sehän on Laaksosen kynsistudion 4 vuotisjuhla. Vai onko? Onneksi autoja ei näy kynsistudiossa sisällä!
 


Kuvassa vaalilain kristäjät. Kolme kiristäjää. Kummilla kepeillä sitä kiristetään?



Missä hitossa kaksoset, hiekkalinnassako. Missä hiekkalinna ja kuka ja miksi syö raejuustoa? Mikis sillä on pipo päässä sisällä, lämmöt poissa?


 Hyvä, että kulkee ajatus dösässä. Mutta minkä jutun kuva on oikealla? Onko naisen niska kipeä?


Hienoa, paljon juhlivia kuvassa. Onneksi on tyhjää tilaa sivuilla, että he mahtuvat kentälle.
Onpa himokas penkki kuvassa. Luistelu tapahtunee nykyisin penkillä omituisia luistimia kiinnitellen. Eikö enää ole teriä? Onko tytöllä ripuli?

Minkä koneen? Mikä kirjoitus. Ovatko tytöt jonottamassa lääkäriin?  Kuvassa on monta esinettä, onko niistä joku se kone?

Onpa laihalla sedällä ryppyinen puku. Vakuuttaako hän metsiä ja mistä. Onko kuvassa metsä? Onko henkilö pappi tai lukkari, entä talonpoika, kuppari?


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Journo ei venytä totuutta, vai...... ( journalismi)


Niin HS, kuin jokseenkin jokainen lehti tässä maassa ei pystyne vastustamaan kiusausta käyttää näennäisesti sopivaa  kuvaa sellaisen jutun yhteydessä jossa korostuu tunne. Tunteet tulevat ihmisesta esiin usein käden päähän laittamisen muotoina. Kannattaa lukea Desmond Morrisin "Eleet kertovat, ilmeet puhuvat". Tuon kirjan pitäisi olla vaatimus -- jos Suomessa olisi kuvajournalismiopetusta.
-
Joskus tarvittavaa kuvaamisen syytä ei tulekaan. Silloin odotetaan hetkeä, jolloin kuvattavan joku muu reaktio vastaa haluttua. Yksi tyypillisimpiä hetkiä on silmälasien käyttäjien tarve hipoa ja hieroa silmiään. Kaikki tekevät sitä ja siitä saadaan mukava visuaalinen aasinsilta. Hra. Drumpf ( alkuperäinen saksalainen nimi) ei käytä julkisesti lasejaan, vaan piilareita, mutta jos katsot hänen esiintymisiään, hän usein hieroo nenänvartaan tai silmäkulmiaan. Ja kun se tapahtuu, kuluu: "rrrtatatatatatata", kuvaajien lauman laukaisun massareaktio.
-
Kuvaajan vika ei toki ole, että sopiva kuvansa yhdistetään sopivaan otsikoon. Lehden ( UP:n) moraalista on kyse. Nykykuvaajat eivät enää osaa käyttää miljöön asiallisia vinkkejä ilosta tai surusta, vaan käytetään ruumiinkielen ilmeisimpiä ilmentymiä kuvitettaessa uutista. Vähänpä sieltä naruneliöstä voikaan tehdä, sen tietää jokainen meistä ammattilaisista, jotka seisomme kylkikyljessä. Sitäkään ei ainakaan Suomessa tarvitsisi tehdä. Katso TV uutisista, miten stadimedian kuusi ukkoa istuu ns. tappituntumalla taskutaskua vasten ja laukaisee samasta vinkkelista saman framen..Kalle Kultala olisi nauranut pirullisen naurun tuon nähdessää. Niin teen minäkin, koska hain aina merkittävän kuvan muulta kuin yleiskarsinasta. Poliisissa kutsuttiin takavuosina duuneja karttavaa ukkoa "lyijytaskukis" nyt sen nimityksen voi antaa kaverin kainalossa tsimppaavasta harjoittelijasta.-
Kuvat alempana selittävät itsensä, eikö?
Kunnanjohtajan koiran kuolema - on ikivanha esimerkkini - siitä miten mitään otsikon ja jutun mukaista ei tapahdu- mutta tahaton ele saadaan vaikuttamaan draamalta. Mitä visuaalisesti moraalittomampi lehti, sen yleisempää tämä on. Ja tätä tapahtuu päivittäin kaikkialla. -
Väärän kuvan rinnastaminen oikeaan otsikkoon ei toki ole yhtä vaarallista kuin valemedian tapa rinnastaa varastettu väärä kuva valheuutiseen + varustettuna harhaanjohtavalla otsikolla. Se  rapauttaa hitaasti median merkitystä, joka on rasistimedian tarkoituskin. Heidän ongelmansa jatkossa on, mistä löytää varastettava materiaali jos varsinainen media surkastuu - sillä todellista uutishankintaa ei valemedialla ole.



Ao. kuva voidaan otsikoida kymmenillä tavoilla. Nykykuvajournalismissa mikä tahansa kuva kelpaa, koska suurin osa on pönötystujotuksia ja geneerisiä torsoposeerauksia geneerisessä - himpun softissa miljöössä. Kuten alla -vakava silmäsairaus- jutussa.




Harri Holkerin pyrkiessä presidentiksi tiesivät kaikki - että hän ei asemaan pääse. Valitsijamiesäänestyksen aikana meitä kuvaajia istui tappituntumalla parikymmentä eduskunnan parvella. Jokaisella 300 / 2,8 osoitettuna Harriparkaan, joka istui eduskunnan puhemiehen paikalla. Taustalla ääniä laskevien selät, jotka ääntelivät :-) monotonisesti, "Koivisto, Koivisto, Koivisto" jne.
Kun Koivistoa oli tarpeeksi hoettu, aloimme odottaa Harriparan reaktiota.
Sormi hikoili laukaisimella.
Pelkäsin, ettei tulisi mitään dramaattista Ruotsiin ja muualle pohjoismaihin myytäväksi.
Mutta tulihan se sieltä.
Kun ääntenlasku oli miltei ohi, tapahtui silmien kutina ja Harri hieraisi näkimiään.
Koko sali kaikui tuosta surullisen kuuluisasta rtatatatatatatataaa äänestä. Kaksikymmentä moottoriperää lauloi saman kuvan.
Koko salillinen yhteiskunnan loiskiehuntaa puhkesi nauramaan, sillä kaikki tiesivät - mikä kuva on seuraavan päivän lehdessä. Otsikoissa reviteltiin tappiota ja kuvissa mukasurullinen Harri käsi silmillään.


Valitettavasti Holkeri-kuvani on museoviraston hallussa enkä voi sitä näyttää. On kurjaa, että jokin valtion virasto voi vastoin lakia ( immateriaali ja luoksepääsemisoikeus) ottaa lehtikuvaajien materiaalin ja estää sen kuvaajalta käytön. Mutta tässä on korvaukseksi kuva miltei tyhjästä "täysistunnosta" samasta paikasta kuvattuna.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Upeita taiteita edullisesti ( taide)

Otsikon sana "taiteita" tulee Turusta. Olin kuvaamassa urheilua 20v sitten ja kävin torilla. Siellä nahkahattuinen mies myi "Thaimaataidetta" eli ylikirjavia merimaisemia ym. Vieressäni rouva pukkasi toista kylkeen ja sanoi. "Hei tual o taiteit mennäks kattoon"!

Taidemaalariliiton teosvälitys on tapahtuma, jossa kuvataiteilijat koettavat myydä jyryttämättömässä ( kuratoimaton, eli kaikki työt kelpaavat) näyttelyssä Kaapelitehtaalla töitään yleisölle. Sattuneesta syystä kävin katsomassa.
-
Seuraavan kuvakavalkadin voisi kirjoittaa auki kahdella tavalla. Suomeksi sanottuna vittuilla 95% kammottavasta jäljestä, tai voisi koettaa analysoida, mistä tilanne johtuu. Toki osaan vastata siihenkin, Suomesta puuttuu koko kuvataiteen kentästä kriittinen keskustelu. Taidelehdessä sitä joskus koetetaan käydä - mutta vain miniatyyrinä ja yksi puheenvuoro kerrallaan. Lehdet eivät aiheesta kirjoita, taiteilijoiden some hymistelee toistensa duuneja ja kuten valokuvankin suhteen, kriittiset keskustelunavaukset vaietaan kuoliaaksi tai....kirjoittajan henkilön kimppuun hyökätään.
-
Tein töitä 47 maassa ja kävin aina kun mahdollista taidenäyttelyissä, joita olen kuluttanut kohta 40 vuotta ahkerasti..paitsi viimeisinä vuosina. Visuaalisen laadun jyrkkä heikentyminen on johtanut siihen, etten viitsi, alan voida pahoin ja tulen vihaiseksi.
Taiteilijan pitää olla yhteiskunnan peili, josta me voimme katsoa suoraan pahuuden ytimeen. Taiteilijan tehtävä on kunnioittaa toiseutta ja kritisoida omilla keinoillaan maailmaa, jossa elämme. Nyt kyseessä olevasta näyttelystä löysin vain pari-kolme työtä joissa  sivuttiin kipupisteitä.
-
Suuri osa materiaalista (HUOM ei kaikki!) oli kelvotonta värien hukkaa ja epätoivoisia plagiaattiyrityksiä.
Kandinsky, Picasso, Pollock ja muutama muu olivat plagiaattilistan kärjessä, nooh taiteilijat kutsuvat tätä pastissiksi--mutta tyylin toivotonta jäljittelyä se vain on, kun omaa sanottavaa ei ole.
-
Suomen kirous on apuraha-apparaatti. Niin kuvataiteessa kuin valokuvauksessakin. Apurahamekanismin ymmärrän vaikkapa lastenteatterin suhteen, ilman apurahaa sitä ei olisi, mutta taiteilijan on oltava substanssiltaan rikas ja tavoitettava itse ostava yleisönsä - kuitenkaan mielistelemättä sitä. Apurahamekanismit - jotka perustuvat rakenteelliseen korruptioon, nepotismiin, tutunkauppaan ja mielistelyyn pitää purkaa, jotta kuvataide saa ilmaa siipien alle.
-
En ole Thaimaataulujen puolesta ja toivon, että jokaisessa kodissa olisi esillä jotain muutakin kuin Ikean  Manhattan skyline juliste. Purkuehdotukseni karsisi taiteilijoista pois aluksi muuhun työhön 90% - mutta tuon  tervehdyttämisen jälkeen alkaisi nousta esiin rajumpaa, todellisempaa ja myös viihdyttävämpää kuvaa. Tätä ei kuitenkaan tapahdu ja taiteilijat jatkavat Suomessa onnetonta rimpuiluaan TE-toimiston, kansanopistojen opetustyön, apurahamekanismien ja KELA:n välillä.
Ongelmana muutoksen suhteen on, ettei kouluissa ole mitään mediakritiikkiin viittaavaakaan tai kuvataiteen ja valokuvan aukilukemisen opetusta. Meillä lapsia ei opeteta katsomaan kuvia, kunnioittamaan visuaalista viestiä ja haluamaan kuvataidetta seinillemme.
-
Huomaatko että kuvat on otettu puhelimella, suothan anteeksi, ettei laatu ole se - jota yleensä tarjoan.



Ensin esittelen oikein fiksun koiran, joka pikaisen vilkaisun jälkeen käänsi selkänsä kuville. Näytteillepano on pakostakin aika karu ja saa aikaan sen, että kuvista muodostuu vaikeasti hahmotettava sillisalaatti.


On selvää, että taiteiljoiden pitää ansaita elantonsa, mutta 1850 euroa tästä ja niin monen muun taulun ylihinnoittelu...ei korreloi mitenkään visuaalisen suoritteen kanssa. Mikäkö minä olen jotain sanomaan? Minulla on hyvä taidekoulutus. Hyvä taiteen historian koulutus ja laaja alueen lukeneisuus. Olen ammattikuvaaja, kuvittaja ja teatteri AD. Osaan arvioida kuvatekijän osaamista ja uskon kykeneväni erottamaan naivistin työn sellaisesta - jossa taiteilija ei vaan osaa.


Kirjoitin Thaitaiteesta ja se myynee eniten Suomessa nytkin. Maaseudulla seiniä peittää kammottava kaksimetrinen merimaisema ihan liian usein. Sitten suomalainen taiteilija koettaa jotain samanlaista epäonnistuen täysin, osaaminen ei riitä. Olen käynyt Bangokissa kadulla jossa hm..plagiaattoreita istuu rivissä kymmeniä. Heistä suuri osa on kovan taidekoulun käyneitä ja vaikka he tekevät eurooppalaiseen huonoon makuun sopivaa kamaa - he tekevät sen ammattitaitoisesti. Kävin yhden heistä omassa studiossa jossa oli todella rajua kamaa pakolaisleiriaiheesta. Mutta kukaan ei sitä osta - hän sanoi. Niinpä hän maalaa suomalaisille auringonlaskuja. Tulee mieleen komisario Wallanderin isä, joka maalasi samaa aihetta koko elämänsä, joko metsolla tai ilman.


Esillä oli paljon Juusokarhun tekemältä näyttävää suoraan putkesta maalausta. Voit sanoa pitäväsi tuosta vain koska sinua ärsyttää se, mitä kirjoitan. Taiteessa on kuitenkin oma kieli ja kielioppi. Niin on valokuvauksessakin. Vahingossa ei pysty tekemään roskaa, jos on ammattilainen. Yrittämällä sellaista kyllä syntyy.



Yllättävän paljon oli näitä täyspeitteisiä maalauksia, yhden värin dominoidessa koko pinnan. Tällä on oma taustansa -20 luvun venäläisesssä taiteessa. Mutta ne kuvat suurennettuine fontteineen - olivat kapinallisten taiteilijoiden voimakkaita manifestejä. Ei tällaista lankkuaidan sutimista.


Kuten enimmäkseen - erootiikka oli poissa, sitä ei uskalletta kaksinaismoralistisessa maailmassamme tehdä. Jossain sitä piilotettuna näki, piilotettuna - siis ahdistuneena. Abstraktia oli paljon, valtavasti. Näiden kohdalla on tapana sanoa: "kyllä minäkin tuollaisen tekisin". Se on vaarallinen lause. Mutta tämän näyttelyn suhteen aivan realistinen.
-

Tästä eteenpäin voit katsoa itse ja muodostaa mielipiteen. Jos olet erimieltä tai samaa mieltä tai ihan mitä tahansa ota yhteys niin julkaisen vastineesi. jore.puusa (ät) kolumbus.fi















Joukossa oli myös, hmm...valokuvia.



Tämän  veistoksen tms. kohdalla minua alkoi naurattaa ja oli pakko lähteä vetämään happea. Keisarin uudet vaatteet ja stiignafuuliaa.
Tai sitten en vaan ymmärrä mitään, sekin on mahdollista"